Vähemmän määrää, enemmän laatua

2020-09-09

Hyvällä tahdilla on treenattu ja vielä olisi muutamia kisoja syksylle. Ainakin tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus startata SAUL:n, Suomen aikuisurheiluliiton, SM:ssä Jyväskylän Harjulla. Jyväskylän kisojen jälkeen mahdollisesti myös muutama startti syys-lokakuun aikana, katsotaan.

Kilometrimääriin en ole kiinnittänyt juurikaan huomiota nyt ja panostus on ollut enemmän laadussa ja tehoissa. Maksimivoima on kehittynyt jonkin verran, myös maksimi- ja nopeuskestävyysvedot ovat kulkeneet kohtalaisen hyvin. Lisäksi huoltavat treenit ovat toimineet, vaivat ovat lähes parantuneet. Toisaalta, kevyttä väsymystä on ollut. Etenkin muutamien peräkkäisten kovien harjoitusten jälkeen on ollut pakko keventää jotta palautuisi kunnolla. Hyvällä fiiliksellä kuitenkin eteenpäin. Vielä muutamia treenejä ja sit kisoihin. Katsotaan miten käy!

Samankaltaiset artikkelit

  • Ylimenokausi ja uusi harjoituskausi

    2023-10-28 Näin syksyisin on ollut omassa harjoittelussa melko toisteisena juttuna tämä ylimenokausi eli lyhyt harjoittelusta vapaa jakso ja samalla uuden kauden aloittaminen. Näin se on mennyt monena vuonna: vuosien varrella on selvää että tietyt kuviot säilyvät, eikä suotta. Ylimenokaudella ei itsellä ollut tänä vuonna mitään tarkkaa aloituspistettä, sen sijaan uuden harjoituskauden alku on selvä. Se…

  • Kunto nousussa, ratakausi vielä avaamatta

    2024-06-27 Ratakauden aloitus siirtyy omalta kohdaltani heinäkuun alkuun, vaikka periaatteessa olisin voinut jo kisata nyt kesäkuullakin. Alustavissa kisasuunnitelmissakin oli juosta jo kesäkuulla ratakisoja, mutta pientä muutosta on ollut nyt tosiaan tässä kuviossa. Välillä näin. Aiempaa vähäisempi ratatreenituntuma tähän kohtaan kautta on ollut varmaankin se ykkössyy ettei ole tullut vieläkään kisattua radalla tälle kesälle. Treeniä toki…

  • SAUL SM-hallit ja treeniä kevättä kohti

    2020-02-27 Viikonloppuna kävin SAUL:n (Suomen Aikuisurheiluliitto) SM-halleissa Tampereella ja juoksin M35-sarjan 3000 m. Mestaruus tuli ja aika 9.04,65. Kisan alku tuli aloitettua vähän liian reippaasti, mutta muuten kierrokset menikin tasaisesti n. 3 min. / km vauhtia (väliajat taisi olla 1000m: 2.58 ja 2000m: 6.01). Viimeisellä kilsalla olisin voinut mielestäni juosta kyllä vähän kovempaakin, mutta ei…

  • Palauttelua

    2020-05-07 Treenit ovat kulkeneet ihan kohtalaisen hyvin ja jalka kestää jo kovaa juoksua. Viime viikolla tuli nostettua määriä ja tehoja vähän liiankin innolla. Mäkivetotreeni, muutama ehkä liian reipas lenkki plus viikonlopun tasavauhtinen pitkä kevyt lenkki ovat painaneet jaloissa tällä viikolla. En usko että ylikuntoa on vielä, mutta varovaisesti on pitänyt edetä tällä viikolla. Lähinnä palauttavia…

  • Pieniä kulumia ja huoltavaa

    2020-08-13 Nyt kisataukoa on tullutkin lähes huomaamattomasti jo reilu pari viikkoa. Treenivaihde on ollut osittain tehoissa, nopeuskestävyydessä, mutta aika paljon kuitenkin peruskestävyydessä ja huoltavassa harjoittelussa. Lisäksi ohjelmaan on kuulunut liikkuvuutta ja voimaa. Muutamissa tehotreeneissä on ollut kyllä hyvä tuntuma ja voimatasotkin vaikuttavat nousevan. Tietää hyvää loppukauden kisoihin, jos paikat pysyy suht koht kunnossa. Voimaharjoittelussa painopisteinä…

  • Muutamia kisoja heinäkuulle – treenit kulkeneet, vaihtelevasti

    2024-07-30 Heinäkuun alkupuolella osallistuin SAUL:n SM-kisoihin Oulussa M40 -sarjan 5000 m ja 10000 m matkoille. Sijoituksinani kisoissa oli 5000 m:llä 3:s ajalla 16.24 ja 10000 m:llä 2:nen ajalla 33.40. Sunnuntaiseen kymppitonniin olin ihan tyytyväinen juoksuna, lauantain vitosen koin sitävastoin hieman jumisena – aika oli fiilikseen ja kulkuun nähden kuitenkin ihan ok myös vitosella. Oli kivaa…