Nopeus löytymässä

2020-08-28

Treenit ovat kulkeneet ihan kohtalaisesti. Nopeuskestävyyttä ja voimaa on tehty, ja nopea juoksukin alkaa taas löytymään. Sunnuntaina kävin testaamassa vauhtia Kälviä Gamesissa Kälviällä ja matkana 800 m. Hyvin oli porukkaa lähtenyt liikkeelle kisaamaan. Kasisatasillakin oli kaksi erää molemmissa yleisen sarjan starteissa.

Aloitin suht reippaasti B-erässä johtaen reiluun 700 m asti, lopussa hapotusta ja kevyttä kanttailua. Aika 2.03,6 ja sijoitus erän 2. Kokonaistuloksissa sija 8. Ihan ok juoksu omalla vedolla, kauden kaseista paras aika ja kulku toistaiseksi. Niin, ja hyvä olisi ollut kyllä päästä testaamaan A-erässä vauhtia kun vauhdinpitäjäkin oli siinä, mutta tällä kertaa näin. Seuraavassa kasin kisassa sit alle kahden
; )

Seuraavaksi ajatuksena on jatkaa kutakuinkin samoilla painotuksilla: voimaa, nopeutta, kestävyyttä, aita- ja esteharjoituksia ja tietysti kestävyyttä. Huoltavaa ja korvaavia myös. Vielä on kisoja tällekin kaudelle. Tästä on hyvä jatkaa treenejä!

Samankaltaiset artikkelit

  • Ratatreeneissä hyvä tuntuma – kesän kisasuunnitelmat vielä suht auki

    2021-06-04 Hyvin on kyllä liikahdellut ratatreenit tässä kesän kisakauden alulla. Nopeuskestävyys, ja myös vauhtikestävyys, on ainakin kulkenut ja parantunut. Nopeuskin on suht hyvällä mallilla. Vaikea sanoa kuitenkaan vielä millaisessa tuloskunnossa on sit kisoissa, sit kun jossain vaiheessa avaa myös kesän ratakautta. Hyvä fiilis ja muutamat hyvin kulkeneet ratavedot on tietty hyvä juttu, mutta vielä pitää…

  • Treeneissä monipuolista tekemistä, kevättä kohti nylkyttelyä

    2022-01-21 Hyvin on pyörähtänyt vuoden alun treenit käyntiin. Kipuja ei juurikaan ole ja kuntouttavat harjoitteet ovat tehonneet tuohon jalan sitkeään vaivaan. Normaali juoksu luonnistuu hyvin ja vauhtien nostokin on onnistunut. Tekniikkaan ja samalla juoksuasentoon on kiinnitetty huomiota melko paljon. Ja mikä hyvä, hyppyjä ja loikkia on pystynyt tekemään suht koht normaalisti; painopiste on näissä ollut…

  • Ylimenokausi ja korvaavaa harjoittelua

    2021-09-22 Hieman kevyempänä jaksona mennyt syyskuun viikot treenien suhteen, ylimenokautena. Hyvä kulku ollut edelleen tekemisessä, vaikka juoksu ei ole ollutkaan mahdollista jalan kiputilojen takia. Mennyttä kautta on tullut myös summailtua ja tarkoitus olisi aloitella taas lokakuulta uutta peruskuntokautta, kovempaa treenijaksoa. Juokseminen ei tosin tule vielä lokakuun alulta onnistumaan. Jalan kivut rassaa vieläkin; diagnoosi tähän selvinnee…

  • Hallikauden treenailuja

    2023-01-31 Treenit sujuneet nyt kohtalaisen hyvin tammikuun aikana. Hieman tarkkana on pitänyt kuitenkin olla rasitustasojen kanssa, flunssan jälkeisellä palautumisjaksolla. Lähinnä tämä on tarkoittanut sitä että tehollista harjoittelua on pitänyt laskea melko paljon, osin määrällistäkin harjoittelua. Sykemittausten mukaan olen arvioinut tuota tilannetta: arvioiden pohjalta ohjelmaa/suunniteltua harjoitusta on täytynyt säätää uudelleen, välillä nopeallakin aikataululla. Tästä huolimatta rasitusta…

  • Palauttelua

    2020-05-07 Treenit ovat kulkeneet ihan kohtalaisen hyvin ja jalka kestää jo kovaa juoksua. Viime viikolla tuli nostettua määriä ja tehoja vähän liiankin innolla. Mäkivetotreeni, muutama ehkä liian reipas lenkki plus viikonlopun tasavauhtinen pitkä kevyt lenkki ovat painaneet jaloissa tällä viikolla. En usko että ylikuntoa on vielä, mutta varovaisesti on pitänyt edetä tällä viikolla. Lähinnä palauttavia…

  • Korvaavia treenejä

    2021-10-15 Jalan diagnoosissa kestääkin nyt hieman oletettua pidempään vaikka vamman laatu ei liene kovinkaan vakava. Lähiaikoina kuitenkin selvinnee tarkempi diagnoosi ja samalla myös jatkotoimenpiteet. No, hyvä kuitenkin että korvaavaa treeniä pystyy puskemaan joten sillä mennään. Pyöräilyä, kuntopiiriä, kävelyä jne. Hieman kyllä puuduttavaa mutta minkäs voit. Saa nähdä siis milloin voi juosta ja treenata normaalisti. Katsotaan.