Muutama ratakisa kisattuna, vähän jumista vielä

2021-06-24

Ratakausi tuli avattua tosiaan tuossa muutama viikko sitten 5.6. Leppävirran Pk kauden avaus kisojen 1500 m kisassa. Omalla vedollla sain juosta tällä kertaa, vaikka samaan starttiin viivalle oli lähtenytkin ihan hyvin porukkaa. Aika 4.17 ja osia. Ihan ok omalla vedolla, vaikka odotinkin muutaman sekunnin kovempaa tulosta. Muuten ok juoksua siis, mutta toisella ja kolmannella kierroksella tuli liikaa sekunteja. Eipä tuossa, hyvä oli saada ratakausikin avattua, vaihtelua treeneihin, testattua tuloskuntoa.

Toinen startti oli tuossa viime viikonloppuna, Siilinjärvi Games -kisoissa. Matkana myös 1500 m. Aika 4.10,52 ja sija 2. Kohtalaisen hyvin oli porukkaa viivalla ja tasaisen hyvävauhtinen kisa juostiin. Loppusuoralla jouduin taipumaan toiseksi – varmaan liian aikaisin lähdin nostamaan vauhtia ja lopussa sit hapotti : ) Hyvä kuitenkin että kisassa oli vuorovetoa ja pidettiin vauhtia! Fiiliksiä muuten: suht hyvin kulki, vaikka vielä vähän jumista…tästä jatketaan treenejä ja kisaamista. Keskimatkoja ajatellen pitää keskittyä tässä nopeuteen ja erityisesti nopeuskestävyyteen. Ja lajivoimaan myös. Tietty muu tekemisen laatu pitää myös säilyttää. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ja kesän kisakautta!

Samankaltaiset artikkelit

  • Kestävyys- ja nopeusharjoittelun yhdistelyä

    2023-02-27 Kevättä kohti mentäessä on treenit kulkeneet ihan mukavasti, lähinnä aerobista määrää painottaen. Nopeutta, nopeusvoimaa, maksimivoimaa, nopeus- ja vauhtikestävyyttä on kuulunut myös ohjelmaan. Vauhtikestävyys on kulkenut, voima kehittynyt. Nopeusvoimassa keskeisenä elementtinä on ollut voimaliikkeen jälkeen tehon tuottaminen lajinomaisesti, esimerkiksi loikkana, juoksemalla tai koordinaatioin. Menetelmä on toiminut, vaikka en voi vielä sanoa varmaksi nopeuden kehittymisestä: määrällinenkin…

  • Kevään mäkijuoksukausi avattu

    2020-03-25 Ekat kevään mäkijuoksutreenit juoksin alkuviikosta ja nyt olisi tarkoitus ainakin kerran viikossa hakea kestovoimaa mäestä. Melkeinpä kaikki muutkin treenit olen juossut luonnollisesti nyt ulkona, koska kaikki kaupungin sisäliikuntapaikat ovat toistaiseksi suljettuina koronavirusepidemiasta johtuen. Ihan hyvä että laitetaan rajoituksia tässä tilanteessa. Ja nyt kannattaakin myös noudattaa rajoituksia ja ohjeistuksia, jotta tilanne normalisoituisi mahdollisimman nopeasti ja…

  • Korvaavia treenejä

    2021-10-15 Jalan diagnoosissa kestääkin nyt hieman oletettua pidempään vaikka vamman laatu ei liene kovinkaan vakava. Lähiaikoina kuitenkin selvinnee tarkempi diagnoosi ja samalla myös jatkotoimenpiteet. No, hyvä kuitenkin että korvaavaa treeniä pystyy puskemaan joten sillä mennään. Pyöräilyä, kuntopiiriä, kävelyä jne. Hieman kyllä puuduttavaa mutta minkäs voit. Saa nähdä siis milloin voi juosta ja treenata normaalisti. Katsotaan.

  • Jalan kuntoutus etenee – juoksu kulkee, tehot nousussa

    2021-12-22 Edelleen tässä tosiaan jalkaa kuntoutellaan ja oikeastaan aika hyvällä mallilla alkaa olemaan tuo jalan tilanne, kiputilojen ja yleensä paranemisen suhteen. Painopiste on ollut nyt fysioharjoitteiden lisäksi määrällisessä juoksussa ja voiman lisäämisessä. Juosta pystyy siis suht hyvin ja muutamia tehollisempiakin treenejä on jo tehty, vauhtikestävyyttä lähinnä. Joo, vauhtikestävyysharjoituksissa näkyy myös kyllä syksyn juoksutauko: matkan aikana…

  • Juoksua, hiihtoa – kevyttä määrää

    2021-01-29 Hyvin on juoksukilometriä kertynyt tälle viikolle, pääasiassa nyt sellaista aerobista peruskestävyyttä. Tehotreenit ovat kulkeneet myös ihan kohtalaisen hyvin eikä esimerkiksi palautumisen suhteen ole ollut ongelmia. Pieniä kolotuksia välillä toki. Muutamia kertoja on tullut käytyä myös hiihtämässä. Ihan hyvää vaihtelua kun enimmäkseen treeniohjelma koostuu kuitenkin juoksutreenistä. Seuraavaksi olisi ajatuksena nostaa edelleen määriä. Ei liioitellen vaan…

  • Pescaran EMACS -kisoista kuudes sija 3000m estejuoksussa – nyt kevyttä palauttelua

    2023-09-29 Alkuviikosta kisasin Italian Pescarassa European Masters Athletics Championships Stadia 2023 (EMACS) -kisoissa M40 -ikäryhmän 3000 m esteissä. Aika 10.10,27; kauden paras (!) ja sija 6. Sanotaan näin että huippupäivänä olisi ollut saumoja kyllä parempaankin aikaan ja samalla sijoitukseen: ihan ok juoksu; ei ihan huippuvirettä kuitenkaan tällä kertaa. Niin no, tällaistahan se urheilu on: pienistä…