Pieniä kulumia ja huoltavaa

2020-08-13

Nyt kisataukoa on tullutkin lähes huomaamattomasti jo reilu pari viikkoa. Treenivaihde on ollut osittain tehoissa, nopeuskestävyydessä, mutta aika paljon kuitenkin peruskestävyydessä ja huoltavassa harjoittelussa. Lisäksi ohjelmaan on kuulunut liikkuvuutta ja voimaa.

Muutamissa tehotreeneissä on ollut kyllä hyvä tuntuma ja voimatasotkin vaikuttavat nousevan. Tietää hyvää loppukauden kisoihin, jos paikat pysyy suht koht kunnossa. Voimaharjoittelussa painopisteinä ovat olleet maksimi- ja nopeusvoima. Tosin vain osittain, jalan tilanteen mukaan. Maksimivoima ei ole järisyttävän kovassa iskussa vielä, mutta nousussa. Voiman lisäys on terävöittänyt juoksua, mutta tehnyt hyvää myös jalkavaivalle. Niin, tosiaan tuo jalan kipuilun syy selvisi. Alkuviikosta sain nimittäin diagnoosin: pientä kulumaa polvessa. Kuluma. Ei toisaalta iso yllätys, onhan tässä jokunen vuosi juostu. Hoito-ohjeena lähinnä huoltavaa korvaavaa harjoittelua ja lepoa. Voi myös juosta, tuntuman mukaan. Hyvä että voi juosta. Ja nyt on pystynyt juoksemaan, mutta toki maltilla mennään. Tein jo itse asiassa varovaisen loikkatreeninkin voimaharjoituksen yhteydessä ja jalka kestää hyvin!

Seuraavaksi olisi ajatuksena keskittyä nopeuteen. Nopeusintervalleja, määräintervallia, nopeuskestävyyttä, nopeusvoimaa. Myös huoltavaa ehdottomasti. Ja kestävyyttä. Ehkä se suorituskyky ja hyvä kisakunto sieltä vielä löytyy!

Samankaltaiset artikkelit

  • Nopeus löytymässä

    2020-08-28 Treenit ovat kulkeneet ihan kohtalaisesti. Nopeuskestävyyttä ja voimaa on tehty, ja nopea juoksukin alkaa taas löytymään. Sunnuntaina kävin testaamassa vauhtia Kälviä Gamesissa Kälviällä ja matkana 800 m. Hyvin oli porukkaa lähtenyt liikkeelle kisaamaan. Kasisatasillakin oli kaksi erää molemmissa yleisen sarjan starteissa. Aloitin suht reippaasti B-erässä johtaen reiluun 700 m asti, lopussa hapotusta ja kevyttä…

  • Tasaista harjoittelua kesää kohti

    2020-03-12 Harjoittelun painopiste on tosiaan ollut aikalailla perusasioissa hallikauden jälkeen. Määrää on tullut nyt tasaisesti, myös vauhdikkaitakin nopeuskestävyystreenjä on tehty. Lisäksi tasavauhtinen kova 12 kilometriä ja kestovoima on kuulunut ohjelmaan. Pääasiassa harjoittelu on ollut sellaista tasaista tekemistä ja niin pitääkin olla tässä vaiheessa harjoituskautta. Nähtäväksi jää milloin sitä pääsee sitten kisailemaan, kun taitaa suurin osa…

  • Korvaavia treenejä

    2021-10-15 Jalan diagnoosissa kestääkin nyt hieman oletettua pidempään vaikka vamman laatu ei liene kovinkaan vakava. Lähiaikoina kuitenkin selvinnee tarkempi diagnoosi ja samalla myös jatkotoimenpiteet. No, hyvä kuitenkin että korvaavaa treeniä pystyy puskemaan joten sillä mennään. Pyöräilyä, kuntopiiriä, kävelyä jne. Hieman kyllä puuduttavaa mutta minkäs voit. Saa nähdä siis milloin voi juosta ja treenata normaalisti. Katsotaan.

  • Kisakausi avattu – kesää kohti treenailua

    2021-05-14 Sunnuntaina tuli avattua kevään kisakautta Joensuun SM-maastoilla ja matkana siis 10 km. Ihan hyvin liikahteli. Matka kulki aikaan 33.34, sija 16. Isompia notkahduksia juoksun aikana ei ollut. Matkavauhdin suhteen maltoin aloittaa riittävän rauhallisesti – jaksoi takoa koko matkan kohtalaisen hyvällä vauhdilla. Melkolailla nousujohteinen juoksu, vaikka viimeisillä kierroksilla olikin jo aika hapoilla ja väsynyt. Loppukiri…

  • Syksyn treenejä

    2022-09-24 Ehkä poikkeuksellisesti menee tänä vuonna ylimenokausi, eli kisakauden jälkeinen kevyempi jakso, hieman myöhemmäksi syksyyn. Todennäköisesti pidän sen myös lyhyempänä kuin yleensä. Treenit ovat jatkuneetkin nyt syksyn aikana normaalisti ja maratonilta palautumisen jälkeen määrällisesti hyviä viikkoja on kertynyt jo useampia. Jalat ovat olleet kyllä suhteellisen kovilla pitempien juoksulenkkien ja tehotreenien jälkeen. Kivuilta ja kolotuksilta en…

  • Tehoissa tasapainoilua – hyvällä motivaatiolla treeniä

    2020-12-03 Hyvällä motivaatiolla on huhkittu treeneissä. Treenien rytmitys on nyt aika hyvä eikä tekeminen ole mennyt ainakaan niin sanotusti yli. Määrääkin on tullut kohtalaisesti, mutta enemmän pitäisi kyllä juosta. Näin on ajatuksena tehdäkin, nostaa kilometrimääriä tasaisesti siten ettei muut harjoittelun osa-alueet häiriinny. Määrän lisäksi muina painotuksina viikko-ohjelmassa tällä hetkellä nopeus, voima ja nopeuskestävyys. Ja maksimikestävyys….