Muutamia kisoja heinäkuulle – treenit kulkeneet, vaihtelevasti

2024-07-30

Heinäkuun alkupuolella osallistuin SAUL:n SM-kisoihin Oulussa M40 -sarjan 5000 m ja 10000 m matkoille. Sijoituksinani kisoissa oli 5000 m:llä 3:s ajalla 16.24 ja 10000 m:llä 2:nen ajalla 33.40. Sunnuntaiseen kymppitonniin olin ihan tyytyväinen juoksuna, lauantain vitosen koin sitävastoin hieman jumisena – aika oli fiilikseen ja kulkuun nähden kuitenkin ihan ok myös vitosella. Oli kivaa kisata taas. Ja hyvät kisat oli muutenkin.

Kuntotilanteeni näkisin Oulun juoksujen perusteella hyvänä. Paljon on tästä huolimatta vielä tehtävää eri osa-alueilla, jotta juoksu rullaisi kunnolla ja siis koko matkan. Kympillä tässä onnistuin mielestäni paremmin: vauhti säilyi suhteellisen tasaisena koko matkan ajan ja oli tästä näkökulmasta parempaa juoksua kuin vitosen meno.

Oulun kisojen jälkeen tehostin treenejä hieman ja kunto on ollutkin ehkä hienoisessa nousussa. Kisoja ei ole ollut kovinkaan paljoa kalenterissa, viime viikonloppuna käytiin kuitenkin RRR:n porukalla SAUL:n SM-viesteissä Iisalmen Sankariniemen stadionilla. Viesteissä juoksin M40 -sarjan 1000 m (100m+200m+300m+400m) viestissä 400 m osuuden ja 4 x 400 m:llä ankkurina 400 m. Sijoituksemme oli kisoissa 1000 m:llä 2:nen ja M40 4x 400 m:llä 3:s (sarja määrätyy SAUL:n viesteissä joukkueen nuorimman juoksijan mukaan). Hyvin meni osuudet ja vaihdot eikä kapula jäänyt matkalle! RRR pärjäsi muutenkin hienosti kisoissa ottaen yhteensä 6 mitalia; yhteensä meillä, RRR:llä, oli 9 joukkuetta kisoissa. Viestit on kyllä hienoja tapahtumia; oli hieno ja kiva kisapäivä kaiken kaikkiaan, järjestelyt toimi tosi hyvin ja myös kelit suosi kisoja.

Viestien jälkeen olen jatkanut perusharjoittelun parissa. Harjoittelussa en ole välttynyt kesän aikana kivuilta, ja vaihteleva säärikipu on vaivannut aika ajoin. Tästä kiputilasta on ollut pientä huolta, onneksi sääri on ollut välillä täysin oireetonkin: juoksua kipu ei ole estänyt. Tästä huolimatta panostan tällä hetkellä korvaaviin treenimuotoihin, mm. pyöräilyyn, jottei kivut pahene tästä. Veikkaisin että noin viikon päästä pystyn taas normaalisti treenailemaan ja juoksemaan. Mahdollisesti, vaikea sanoa tietenkään tässä vaiheessa. Luottavaisin mielin joka tapauksessa : )


SAUL:n SM-kisat 2024 Oulu, tulokset

SAUL:n SM-viestit 2024 Iisalmi, tulokset

Samankaltaiset artikkelit

  • Kevyempää treeniä taas

    2020-01-16 No eihän ne paikat kestäneet. Treenit on kyllä kulkeneet ihan ok muuten ja määrääkin on tullut kohtalaisen hyvin, mutta tosiaan tuossa alkoi alkuviikon vetotreeneissä kipuilemaan toi aiemminkin krampannut etureisi. Oli nimittäin ajatuksena juosta jo torstain hallitonneilla; tällä kertaa jouduin kuitenkin passaamaan kisat. Hyvä olisi ollut kyllä testata vauhteja taas, mutta tuleehan nuita kisoja. Nyt…

  • Palauttelua

    2020-05-07 Treenit ovat kulkeneet ihan kohtalaisen hyvin ja jalka kestää jo kovaa juoksua. Viime viikolla tuli nostettua määriä ja tehoja vähän liiankin innolla. Mäkivetotreeni, muutama ehkä liian reipas lenkki plus viikonlopun tasavauhtinen pitkä kevyt lenkki ovat painaneet jaloissa tällä viikolla. En usko että ylikuntoa on vielä, mutta varovaisesti on pitänyt edetä tällä viikolla. Lähinnä palauttavia…

  • Muutama kisa sinne tänne

    2020-02-12 Kovia harjoituksia olen mättänyt ja määrällisesti olen takonut ihan kohtalaisesti vielä kesken olevan hallikauden aikana. Enemmänkin voisi juosta, periaatteessa, mutta tietty maltti on ollut paikallaan. Treenien ohessa juoksin taas muutaman kisan, toissa viikonloppuna Jyväskylässä 3000 m ja viime viikolla Kuopiossa 200 m. Jyväskylän kisa ei kyllä mennyt ihan putkeen, aika 9.09 ja sijoitus 10:s…

  • Voimaa, nopeutta, kestävyyttä

    2019-11-22 Kilsoja on tullut juostua ihan hyvin viime aikoina vaihtelevista keleistä huolimatta. Määrän juokseminen ja kilsojen ”kerääminen” ei ehkä kuitenkaan ole ollut pääasia, vaikkakin toki tärkeää. Sopivasti on tullut tehtyä myös voimaa, nopeutta, vähän loikkaakin, reipas vauhtisia lenkkejä ja erilaisia vetoja hallilla. Vedoissa painotukset ovat edelleen olleet vauhtikestävyyden parantamisessa ja myös nopeuskestävyydessä. Voimaharjoituksissa painopisteeni on…

  • Syksyn treenejä

    2022-09-24 Ehkä poikkeuksellisesti menee tänä vuonna ylimenokausi, eli kisakauden jälkeinen kevyempi jakso, hieman myöhemmäksi syksyyn. Todennäköisesti pidän sen myös lyhyempänä kuin yleensä. Treenit ovat jatkuneetkin nyt syksyn aikana normaalisti ja maratonilta palautumisen jälkeen määrällisesti hyviä viikkoja on kertynyt jo useampia. Jalat ovat olleet kyllä suhteellisen kovilla pitempien juoksulenkkien ja tehotreenien jälkeen. Kivuilta ja kolotuksilta en…

  • Estekisa alakanttiin, treeneissä kulkee

    2020-07-02 Hyvä tuntuma on säilynyt treeneissä. Painotus tai painopistealue on ollut luonnollisesti ratatreeneissä, lisäksi on tehty aerobista perusharjoittelua, liikkuvuutta, vauhti- ja maksimikestävyyttä. Pieniä kolotuksia ja lihasjumeja on ollut jonkin verran, mutta yleisesti ottaen olen suoriutunut hyvin suunnitelluista treeneistä. Muutamissa treeneissä on kulkenut tosi hyvin, mikä lupailee aina hyvää kisojen suhteen. Viime sunnuntain estekisa ei kuitenkaan…