Muutama kisa sinne tänne

2020-02-12

Kovia harjoituksia olen mättänyt ja määrällisesti olen takonut ihan kohtalaisesti vielä kesken olevan hallikauden aikana. Enemmänkin voisi juosta, periaatteessa, mutta tietty maltti on ollut paikallaan. Treenien ohessa juoksin taas muutaman kisan, toissa viikonloppuna Jyväskylässä 3000 m ja viime viikolla Kuopiossa 200 m. Jyväskylän kisa ei kyllä mennyt ihan putkeen, aika 9.09 ja sijoitus 10:s (11 taisi tulla maaliin). Juoksu oli melko voimatonta ja olin yllättynyt miten huonosti sitä voi juosta, sillä treenit olivat viikolla kulkeneet hyvin. En ole huolissani, jo seuraavalla viikolla treenit kulki taas.

Kuopion 200 m kulki jo sitten paremmin, sentäs alle 26 sekunnin: 25,98. Toisaalta, olen kyllä 200 m joskus vähän kovempaakin juossut. Lähinnä kestävyyspainotteisella harjoittelulla, juurikaan keventämättä treeniä, nyt juostu aika on kuitenkin ihan ok. Keventämällä ja pienemmillä ”kestojumeilla” olisi voinut jo tästä ajasta lohkaista jonkin verran, ainakin muutaman kymmenyksen. Sijoitus oli 8:s eli yleisen sarjan viimeinen tässä kisassa. Hyvää nopeustestailua ; )

Tällä viikolla oon taas jatkanut määrällistä treeniä, ja alkuviikon määräintervalli olikin sen verran kova että pitää ainakin yksi kova harjoitus passata tältä viikolta. Takareisikin kipuilee välillä, mut ei haittaa menoa!

Samankaltaiset artikkelit

  • Hallikautta kohti treenailuja

    2023-12-22 Peruskuntokausi jatkunut tässä pääasiassa määrällisen harjoittelun puitteissa. Vauhtikestävyystreenit ovat kulkeneet ja kunto on ollut ihan hyvässä nousussa. Myös voimaharjoittelussa on kulkenut, hieman kevyemmillä painoilla ja enemmän kestopainotteisesti. Hyvin on toiminut ja edistystä on tapahtunut. Road Runnersien yhteistreenit ovat olleet myös tosi hyviä ja toimivia. Kivaa harjoitella yhdessä! Treenailuni ovat edenneet siis ihan tasapainoisesti, pieniä…

  • Ylimenokausi, palauttelua – myös blogitauko

    2024-08-30 Oikeastaan melko pitkää urheilukautta olen vienyt läpi tänä vuonna kun hallikausikin venyi selvästi totuttua pidemmäksi: hallikauden jälkeen treenit jatkuivat käytännössä saman tien jo maantie- ja maastokauteen, maantiellä en tosin starttaillut kevään aikana. Näin ollen kevyemmät jaksot treeni- ja kisakausien aikana ovat jääneet aika vähäisiksi, jos ei ole ollut pakko keventää, esim. kiputilojen tai rasituksen…

  • Palauttelua ja valmistautumista maastoihin

    2021-05-07 Viime viikko meni kyllä aikalailla palautellen treenien suhteen. Voi olla että tuli tehtyä tuossa muutamia liian tehokkaita harjoituksia peräkkäin, joutui useamman päivän palauttelemaan. Välillä siis matalatehoisempaa treeniä ja viikko-ohjelman muutos oikeastaan kevyeksi juoksuksi. Hyvä näin, sillä tällä viikolla on ollutkin palautuneempi ja normaalimpi fiilis. Seuraavaksi olisi vuorossa kevään SM-maastot Joensuussa, sunnuntaina, matkana 10 km….

  • Kevyempää treeniä taas

    2020-01-16 No eihän ne paikat kestäneet. Treenit on kyllä kulkeneet ihan ok muuten ja määrääkin on tullut kohtalaisen hyvin, mutta tosiaan tuossa alkoi alkuviikon vetotreeneissä kipuilemaan toi aiemminkin krampannut etureisi. Oli nimittäin ajatuksena juosta jo torstain hallitonneilla; tällä kertaa jouduin kuitenkin passaamaan kisat. Hyvä olisi ollut kyllä testata vauhteja taas, mutta tuleehan nuita kisoja. Nyt…

  • Kevään harjoittelua, kisakausi lähestyy

    2024-04-26 Melko nopeasti pääsin treenailemaan Puolan kisamatkan jälkeen. Takareiden revähdys oli lopulta tosi lievä ja normaalin harjoittelun pystyin aloittamaan noin suurin piirtein reilun viikon kevyemmän jakson jälkeen. Näin kevään aikana olen panostanut normaaliin tyyliin mäkiharjoitteluun, mäkijuoksuihin. Myös RRR:n harjoituksissa mäkiharjoittelu on ollut nyt painopisteenä. Niin omissa kuin RRR:n treeneissä harjoituspaikkana on ollut Puijo, mistä löytyykin…

  • Estekisa alakanttiin, treeneissä kulkee

    2020-07-02 Hyvä tuntuma on säilynyt treeneissä. Painotus tai painopistealue on ollut luonnollisesti ratatreeneissä, lisäksi on tehty aerobista perusharjoittelua, liikkuvuutta, vauhti- ja maksimikestävyyttä. Pieniä kolotuksia ja lihasjumeja on ollut jonkin verran, mutta yleisesti ottaen olen suoriutunut hyvin suunnitelluista treeneistä. Muutamissa treeneissä on kulkenut tosi hyvin, mikä lupailee aina hyvää kisojen suhteen. Viime sunnuntain estekisa ei kuitenkaan…