Hallikautta kohti treenailuja

2023-12-22

Peruskuntokausi jatkunut tässä pääasiassa määrällisen harjoittelun puitteissa. Vauhtikestävyystreenit ovat kulkeneet ja kunto on ollut ihan hyvässä nousussa. Myös voimaharjoittelussa on kulkenut, hieman kevyemmillä painoilla ja enemmän kestopainotteisesti. Hyvin on toiminut ja edistystä on tapahtunut. Road Runnersien yhteistreenit ovat olleet myös tosi hyviä ja toimivia. Kivaa harjoitella yhdessä!

Treenailuni ovat edenneet siis ihan tasapainoisesti, pieniä kiputiloja on toki ollut muttei mitään isompia ongelmia onneksi. Tästä on hyvä jatkaa tekemistä hallikauteen: vielä en tosin ihan tarkkaan tiedä missä avaisi kisailut, tammikuulla varmasti jotain ; )

Jatketaan harjoituksia, nyt joulunviettoon!

Samankaltaiset artikkelit

  • Monipuolisella treenillä kevään ja kesän kisakauteen

    2023-03-28 Viikkorytmitys, kaksi kovaa ja yksi kevyt viikko, on toiminut hyvin ja harjoittelu on pysynyt tasapainossa. Muutaman kerran on tosin kovempi tehoharjoitus tai pitkä lenkki uuvuttanut sen verran että seuraava harjoitus on pitänyt ottaa suunniteltua kevyemmin. Palautuminen on kuitenkin ollut normaalia, heti kevennetyn harjoituksen jälkeen on taas jaksanut ja pystynyt jatkamaan ohjelman mukaisesti harjoittelua. Voima-…

  • Ratakausi avattu, kesän kisakauteen treenailua

    2022-05-25 Tuli käytyä tuossa viime viikonloppuna ulkoratakauttakin avaamassa Leppävirran Järvi-Suomen kisoissa. Kisakauden aloitinkin siis samantien radalla kun tämän kevään maantie- ja maastokisat jäivät väliin jalan kipuilujen vuoksi. Matkana oli siis tällä kertaa 5000 m ja tuloksena omalla vedolla juostuna jonkin verran alle 16.30. Suht tasainen vauhti, välikilsat vähän vaikeita, loppu ok. Loistava keli juosta ja…

  • Kevyempää treeniä

    2019-12-05 Vähän pitänyt ottaa kevyemmin harjoittelua nyt reisikipujen vuoksi, nopeusharjoituksessa onnistuin telomaan. Välillä näitä tulee. Onneksi vamma ei ole paha ja suht normaalisti pystyy lenkittämään ym. Aikalailla perusasioiden kanssa jatkuu harjoitukset edelleen. Toistaiseksi pittää kuitenkin keventää muutamien osa-alueiden, ainakin nopeus, loikka- ja voimaharjoitusten, kanssa. Ja huomenna sit itsenäisyysmaratonille, ja en tosiaan meinannut juosta – toimitsijaksi…

  • Vähemmän määrää, enemmän laatua

    2020-09-09 Hyvällä tahdilla on treenattu ja vielä olisi muutamia kisoja syksylle. Ainakin tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus startata SAUL:n, Suomen aikuisurheiluliiton, SM:ssä Jyväskylän Harjulla. Jyväskylän kisojen jälkeen mahdollisesti myös muutama startti syys-lokakuun aikana, katsotaan. Kilometrimääriin en ole kiinnittänyt juurikaan huomiota nyt ja panostus on ollut enemmän laadussa ja tehoissa. Maksimivoima on kehittynyt jonkin verran, myös maksimi-…

  • Treeneissä kulkee, kisoissa vielä jumista

    2022-06-29 Ei kulkenut 3000 m:ä niin kuin olin ennakkoon ajatellut Keuruun Juhannuskisoissa. Tavoitteena oli juosta lähelle 9 minuuttia, mutta tällä kertaa aikani jäi vaatimattomaan aikaan 9.28. Sijoitukseni kisassa 5:s. Kisan alku meni kyllä ihan hyvin, toinen tonni lässähti jokseenkin, viimeisillä kierroksilla taas juoksu alkoi sujumaan paremmin. Eipä se aina tosiaan kulje. Treeneihinkin suhteutettuna melko vaisusti…

  • Nopeus löytymässä

    2020-08-28 Treenit ovat kulkeneet ihan kohtalaisesti. Nopeuskestävyyttä ja voimaa on tehty, ja nopea juoksukin alkaa taas löytymään. Sunnuntaina kävin testaamassa vauhtia Kälviä Gamesissa Kälviällä ja matkana 800 m. Hyvin oli porukkaa lähtenyt liikkeelle kisaamaan. Kasisatasillakin oli kaksi erää molemmissa yleisen sarjan starteissa. Aloitin suht reippaasti B-erässä johtaen reiluun 700 m asti, lopussa hapotusta ja kevyttä…