Monipuolisella treenillä kevään ja kesän kisakauteen

2023-03-28

Viikkorytmitys, kaksi kovaa ja yksi kevyt viikko, on toiminut hyvin ja harjoittelu on pysynyt tasapainossa. Muutaman kerran on tosin kovempi tehoharjoitus tai pitkä lenkki uuvuttanut sen verran että seuraava harjoitus on pitänyt ottaa suunniteltua kevyemmin. Palautuminen on kuitenkin ollut normaalia, heti kevennetyn harjoituksen jälkeen on taas jaksanut ja pystynyt jatkamaan ohjelman mukaisesti harjoittelua.

Voima- ja tekniikkaharjoittelu on mielestäni pelittänyt myös: vauhdit ovat niin nopeudessa kuin nopeus- ja vauhtikestävyydessä parantuneet, ainakin jossakin määrin. Uutena vanhana elementtinä on tekniikkaharjoittelussa ollut mukana aitatekniikkaa ja -juoksua. Aitatekniikasta motivoituneena yhtenä tavoitteenani on ensi kesänä juosta taas myös esteitä. Erilaisten vaivojen takia on parina viime vuotena jäänyt osaltani tosiaan estejuoksut juoksematta, mutta ehkä tänä vuonna taas – pitkästä aikaa. Pitää kuitenkin maltilla edetä asiassa ettei tule mitään lisävaivoja nyt, ja paikat pysyisivät yleensäkin kunnossa.

Tekniikkaharjoittelu on muutenkin ollut motivoivaa: lisäharjoitteina juoksun taloudellisuus ja nopeus voivat todellakin parantua, jos voiman saa vain siirrettyä oikealla tavalla juoksuun. Tietenkin perustekeminen, juoksuharjoittelu yleensäkin, pitää olla kunnossa. Tekniikka tukee perusharjoittelua.

Lisäksi harjoitteluuni on kuulunut talven aikana hiihtolenkkejä, mikä on tukenut myös hyvin juoksua. Ja säästänyt jalkoja. Korvaavat tai vaihtoehtoiset harjoitusmuodot tuovat aina myös monipuolisuutta ohjelmaan.

Hyvällä motivaatiolla suuntaan kesää kohti. Ja pian pääsee testaamaan sitä kisakuntoakin, huhti-toukokuulla, maantie- ja maastokisoissa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Jalan kuntoutus mennyt hyvin – juoksulenkilläkin jo käyty

    2021-11-26 Eipä ole vielä tuo kipeytynyt jalka ihan siinä kunnossa että voisi täysillä juosta. No eipä tarvii vielä ollakaan, hyvällä mallilla kuitenkin kuntoutuminen. Juoksulenkilläkin on jo käyty. Pääasiassa treenit kulkeneet siis korvaavilla ja fysioterapiaharjoitteilla. Hyvin ovat harjoitteet tehonneet, ei voi muuta sanoa! Parina viime viikkona on tosiaan pystynyt myös säännöllisemmin tekemään kevyttä juoksua ja nyt…

  • Kilpailukauden alkua, kunto nousussa

    2022-06-18 Hyvin on treenit sujuneet tässä kilpailukauden alulla. Määrissä ollut selvää nousujohteisuutta ja kivut ovat pysyneet loitolla. Ohjelmaan on kuulunut lähinnä maksimi- ja nopeuskestävyyttä, hieman myös voimaa ja toki peruskestävyystreeniä. Ja nopeutta. Maksimikestävyydessä on ehkä vielä eniten työstämistä; vauhteja olisi tavoitteena saada nostetuksi. Teknisesti juoksu siis kulkee ja kunto nousee, mutta vauhdeissa on vielä tekemistä….

  • Ylimenokausi ja uusi harjoituskausi

    2023-10-28 Näin syksyisin on ollut omassa harjoittelussa melko toisteisena juttuna tämä ylimenokausi eli lyhyt harjoittelusta vapaa jakso ja samalla uuden kauden aloittaminen. Näin se on mennyt monena vuonna: vuosien varrella on selvää että tietyt kuviot säilyvät, eikä suotta. Ylimenokaudella ei itsellä ollut tänä vuonna mitään tarkkaa aloituspistettä, sen sijaan uuden harjoituskauden alku on selvä. Se…

  • Mäkijuoksua ja palauttelua

    2021-04-09 Mäkijuoksuista oon hakenut edelleen vauhteja ja voimaa kesää kohti mentäessä. Myös reippaampien tasavauhtisten vauhtikestävyyslenkkien kautta oon vauhteja pyrkinyt nostamaan, edelleen. Treenien ajoista ja yleisestä fiiliksestä on voinut myös todeta treenien toimivuuden: kunto on noussut, vauhdit kasvaneet, kestävyys parantunut. Tosin vauhdit voisivat olla vähäsen kovemmatkin, mutta ihan ok kulkua kuitenkin. Kovimpien viikkojen ja treenien jälkeen…

  • Voimaa, nopeutta, kestävyyttä

    2019-11-22 Kilsoja on tullut juostua ihan hyvin viime aikoina vaihtelevista keleistä huolimatta. Määrän juokseminen ja kilsojen ”kerääminen” ei ehkä kuitenkaan ole ollut pääasia, vaikkakin toki tärkeää. Sopivasti on tullut tehtyä myös voimaa, nopeutta, vähän loikkaakin, reipas vauhtisia lenkkejä ja erilaisia vetoja hallilla. Vedoissa painotukset ovat edelleen olleet vauhtikestävyyden parantamisessa ja myös nopeuskestävyydessä. Voimaharjoituksissa painopisteeni on…

  • Kevennettyä harjoittelua vaihteeksi

    2020-04-07 Koronakevät pakottaa keventämään treenejä ja muutenkin sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin monessakin suhteessa. Harjoittelun suhteen olen painottanut näissä olosuhteissa kevyempiä juoksuvauhteja ja -määriä. Tehokkaampiakin treenejä on tullut toki tehtyä muun muassa mäkivetojen muodossa. Pitäähän sitä kesällä olla kunnossa tai ainakin näin olisi tavoite. Toinen juttu on sitten se, päästäänkö kesällä kisaamaan ollenkaan ja jos päästään niin…