Kilpailukauden alkua, kunto nousussa

2022-06-18

Hyvin on treenit sujuneet tässä kilpailukauden alulla. Määrissä ollut selvää nousujohteisuutta ja kivut ovat pysyneet loitolla. Ohjelmaan on kuulunut lähinnä maksimi- ja nopeuskestävyyttä, hieman myös voimaa ja toki peruskestävyystreeniä. Ja nopeutta. Maksimikestävyydessä on ehkä vielä eniten työstämistä; vauhteja olisi tavoitteena saada nostetuksi. Teknisesti juoksu siis kulkee ja kunto nousee, mutta vauhdeissa on vielä tekemistä.

Kisailtua on tullut suht vähänlaisesti, vain yksi kisa vasta juostuna tämän kesän alkuun; keskittyminen ollutkin nyt enemmän treeneissä, että saa hyviä treenijaksoja tehdyksi. Juhannuksena taas kisataan, Keuruulla olisi ajatuksena startata.

Samankaltaiset artikkelit

  • Kevyttä määrää

    2019-11-09 Suhteellisen paljon ollut kaikkea säätöä tässä, pääosin projektien ja muiden yritysasioiden säätämistä. Kuvataideprojektiakin olen aloitellut, joten tekemistä on riittänyt mukavasti. Lenkkipoluilla on myös käyty. Kilometrimääriä olen nostanut, mutta melko maltillisesti kylläkin. Hyvällä sykkeellä on painettu treeniä muutenkin, monipuolisesti painottaen määrän lisäksi vauhtikestävyyttä, (submaksimaalista) nopeuskestävyyttä ja lihaskestävyyttä. Tehollisissa treeneissä, kuten nopeuskestävyydessä, on aina vaarana mättää…

  • Tehoissa tasapainoilua – hyvällä motivaatiolla treeniä

    2020-12-03 Hyvällä motivaatiolla on huhkittu treeneissä. Treenien rytmitys on nyt aika hyvä eikä tekeminen ole mennyt ainakaan niin sanotusti yli. Määrääkin on tullut kohtalaisesti, mutta enemmän pitäisi kyllä juosta. Näin on ajatuksena tehdäkin, nostaa kilometrimääriä tasaisesti siten ettei muut harjoittelun osa-alueet häiriinny. Määrän lisäksi muina painotuksina viikko-ohjelmassa tällä hetkellä nopeus, voima ja nopeuskestävyys. Ja maksimikestävyys….

  • Harjoittelun käynnistelyä

    2020-10-09 Lyhyen harjoitustauon jälkeen olen aloitellut tässä jo uutta harjoituskautta. Joitakin pieniä muutoksia on tullut treenisuunnitelmiin ja -ohjelmaan, siis aikaisempiin vuosiin verrattuna. Voimaharjoittelua on ajatuksena nyt tehdä hieman enemmän ja selkeämmin painopistein. Maksimivoimaa, perusvoimaa, lihaskestävyyttä jne. Myös nopeuteen ja liikkuvuuteen pitää panostaa tulevan kauden aikana enemmän. Ja loikkaharjoituksiin myös, jos vain jalat kestää. Nyt syksyn…

  • Treeneissä monipuolista tekemistä, kevättä kohti nylkyttelyä

    2022-01-21 Hyvin on pyörähtänyt vuoden alun treenit käyntiin. Kipuja ei juurikaan ole ja kuntouttavat harjoitteet ovat tehonneet tuohon jalan sitkeään vaivaan. Normaali juoksu luonnistuu hyvin ja vauhtien nostokin on onnistunut. Tekniikkaan ja samalla juoksuasentoon on kiinnitetty huomiota melko paljon. Ja mikä hyvä, hyppyjä ja loikkia on pystynyt tekemään suht koht normaalisti; painopiste on näissä ollut…

  • Yrityksen käynnistelyä ja kisailua

    Vähitellen nämä sivut on tässä rakentuneet ja nyt ajattelinkin kirjoitella jotain tänne blogiin tilanteistani. Sivusto ei siis ole mitenkään valmis eikä oikeastaan tarvitse ollakaan. Facebookiin tuli väännettyä myös tuossa nuo yrityksen Facebook -sivut, ja niitä voi siis käydä tsekkaamassa (ja tykkäämässä : ) osoitteessa: https://www.facebook.com/vainoklemoladesign/Kaikkea säätämistä on siis riittänyt hyvin yrityksen asioissa yleensä ja toiminnan…

  • Syksyn treenejä

    2022-09-24 Ehkä poikkeuksellisesti menee tänä vuonna ylimenokausi, eli kisakauden jälkeinen kevyempi jakso, hieman myöhemmäksi syksyyn. Todennäköisesti pidän sen myös lyhyempänä kuin yleensä. Treenit ovat jatkuneetkin nyt syksyn aikana normaalisti ja maratonilta palautumisen jälkeen määrällisesti hyviä viikkoja on kertynyt jo useampia. Jalat ovat olleet kyllä suhteellisen kovilla pitempien juoksulenkkien ja tehotreenien jälkeen. Kivuilta ja kolotuksilta en…