Jalan kuntoutus mennyt hyvin – juoksulenkilläkin jo käyty

2021-11-26

Eipä ole vielä tuo kipeytynyt jalka ihan siinä kunnossa että voisi täysillä juosta. No eipä tarvii vielä ollakaan, hyvällä mallilla kuitenkin kuntoutuminen. Juoksulenkilläkin on jo käyty. Pääasiassa treenit kulkeneet siis korvaavilla ja fysioterapiaharjoitteilla. Hyvin ovat harjoitteet tehonneet, ei voi muuta sanoa! Parina viime viikkona on tosiaan pystynyt myös säännöllisemmin tekemään kevyttä juoksua ja nyt olisikin jo tavoitteena aloittaa kunnon harjoituskausi ensi viikolta. Pohjat ovat vieläpä hyvät, koska kipeytyneestä jalasta huolimatta treeneissä on ollut systemaattisuutta eikä isompia taukoja harjoittelussa ole ollut. Kovemmat harjoitukset mennee varmaan edelleen korvaavilla treeneillä, mutta muuten näyttäisi siltä että suht normaalisti voisi aloittaa harjoituskautta. Kuntouttavia treenejä teen kyllä vielä pitkään muun treenin ohella.

Mielenkiintoinen fiilis oli kun pääsi pitkästä aikaa juoksemaan normaalisti, heti tekisi mieli juosta kovempaa, askel herkässä, tavallaan ”nopea olo”. Niin no, ihan yhtä jännää oli juosta myös pitempää lenkkiä: vaikka peruskunto on ihan ok, niin pitemmillä lenkeillä jossain vaiheessa tulee pieniä vaikeuksia, juoksu vaikeutuu eikä kulku olekaan niin hyvä. Väsyttää. Joo, nämä kuuluu asiaan; aika nopeasti pitemmätkin lenkit lähtee kyllä taas kulkemaan kun saa juoksuharjoittelua alle ja kun tekemisessä on sitä nousujohteisuutta.

Eipä tässä, hyvä kyllä startata uutta treenikautta, ja tosi hyvä kun pystyy jo juoksemaankin!

Samankaltaiset artikkelit

  • World Masters Athletics -kisoissa kaksi starttia, puolimaratonilta hyvä juoksu

    2022-07-13 Osallistuin tuossa tosiaan Tampereella (29.6.-10.7.) käytyyn World Masters Athletics 2022 -tapahtumaan. Toissa viikonloppuna lajinani oli 5000 m ja viime sunnuntaina osallistuin puolimaratonille (21,1 km), sarjana M40 eli 40-44 -vuotiaiden sarja. Radalla 5000 m juoksu ei vielä auennut oikein, vaikka valmistavat treenit olivat menneetkin ihan lupaavasti. Juoksu kyllä rullasi, ja ihan väljääkin se juoksu oli….

  • Seurataan tilanteita – päivä kerrallaan

    2022-03-04 Vuosi 2022 ja tilanne on mikä on. Vaikea tajuta, käsittää. Helvetti irti Euroopassa, Ukrainassa. Ei mitään järkeä. Viime päivien tapahtumilla, tilanteilla, asioilla, on vaikutuksensa lähes kaikkeen. Toivotaan vain että rauhantila palautuisi mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi pakotteet ja monet muut toimet toimisivat toivotulla tavalla, ja rauhan prosessi voisi käynnistyä. Erittäin vaikea ja kamala tilanne kaiken kaikkiaan….

  • Hallikauden treenailuja

    2023-01-31 Treenit sujuneet nyt kohtalaisen hyvin tammikuun aikana. Hieman tarkkana on pitänyt kuitenkin olla rasitustasojen kanssa, flunssan jälkeisellä palautumisjaksolla. Lähinnä tämä on tarkoittanut sitä että tehollista harjoittelua on pitänyt laskea melko paljon, osin määrällistäkin harjoittelua. Sykemittausten mukaan olen arvioinut tuota tilannetta: arvioiden pohjalta ohjelmaa/suunniteltua harjoitusta on täytynyt säätää uudelleen, välillä nopeallakin aikataululla. Tästä huolimatta rasitusta…

  • Kevään mäkijuoksukausi avattu

    2020-03-25 Ekat kevään mäkijuoksutreenit juoksin alkuviikosta ja nyt olisi tarkoitus ainakin kerran viikossa hakea kestovoimaa mäestä. Melkeinpä kaikki muutkin treenit olen juossut luonnollisesti nyt ulkona, koska kaikki kaupungin sisäliikuntapaikat ovat toistaiseksi suljettuina koronavirusepidemiasta johtuen. Ihan hyvä että laitetaan rajoituksia tässä tilanteessa. Ja nyt kannattaakin myös noudattaa rajoituksia ja ohjeistuksia, jotta tilanne normalisoituisi mahdollisimman nopeasti ja…

  • Pieniä kulumia ja huoltavaa

    2020-08-13 Nyt kisataukoa on tullutkin lähes huomaamattomasti jo reilu pari viikkoa. Treenivaihde on ollut osittain tehoissa, nopeuskestävyydessä, mutta aika paljon kuitenkin peruskestävyydessä ja huoltavassa harjoittelussa. Lisäksi ohjelmaan on kuulunut liikkuvuutta ja voimaa. Muutamissa tehotreeneissä on ollut kyllä hyvä tuntuma ja voimatasotkin vaikuttavat nousevan. Tietää hyvää loppukauden kisoihin, jos paikat pysyy suht koht kunnossa. Voimaharjoittelussa painopisteinä…

  • Palautuminen taas vähän vaihtelevaa

    2020-06-05 Viime viikolla tuli taas pientä takapakkia treenien suhteen. Muutama pitempi reipas lenkki peräkkäisinä päivinä johti jonkinlaiseen väsymystilaan ja loppuviikon jouduin taas keventämään treenejä. Jäi maksimikestävyysvedot juoksematta. Onneksi väsymystila jäi lyhyeksi ja tällä viikolla olo on ollut jo normaali, ja treenit ovat kulkeneet kutakuinkin ohjelman mukaisesti. Nyt tarkoituksena olisi säilyttää tasainen treenirytmi. Keskittyminen on lähinnä…