Hallikauden treenailuja

2023-01-31

Treenit sujuneet nyt kohtalaisen hyvin tammikuun aikana. Hieman tarkkana on pitänyt kuitenkin olla rasitustasojen kanssa, flunssan jälkeisellä palautumisjaksolla. Lähinnä tämä on tarkoittanut sitä että tehollista harjoittelua on pitänyt laskea melko paljon, osin määrällistäkin harjoittelua. Sykemittausten mukaan olen arvioinut tuota tilannetta: arvioiden pohjalta ohjelmaa/suunniteltua harjoitusta on täytynyt säätää uudelleen, välillä nopeallakin aikataululla. Tästä huolimatta rasitusta olen vähitellen voinut nostaa ja muutamia kovatehoisempia treenejä on jo itseasiassa tehtynä – tosin vasta muutamia. Vauhtikestävyysaluetta ja voimaa lähinnä. Tuloskuntoon on vielä siis tekemistä, koska tehotreenien määrä ei ole vielä normaalilla tasolla.

Vähäisemmän tehollisen harjoittelun takia omiin suunnitelmiini tämän hallikauden suhteen tuleekin nyt selkeitä muutoksia: vaikea sanoa kisoista, mutta testijuoksuja ja testejä yleensä voisi joka tapauksessa tehdä. Testaaminen painottunee maksimikestävyyden testaamiseen, mutta muitakaan testejä en poissulje. Mikäli hyviä kisoja löytyy lähialueelta, niin kisaaminenkin on mahdollista – kisat toimivat hyvinä kunnon mittaajina ja testeinä. Pitää tutkia siis kisakalenteria.

Hyvällä motivaatiolla siis, kevättä kohti mennään: maantiellä ja maastossa ainakin sit kisataan kunnolla.

Comments are closed.