Kevyempää treeniä

2019-12-05

Vähän pitänyt ottaa kevyemmin harjoittelua nyt reisikipujen vuoksi, nopeusharjoituksessa onnistuin telomaan. Välillä näitä tulee. Onneksi vamma ei ole paha ja suht normaalisti pystyy lenkittämään ym. Aikalailla perusasioiden kanssa jatkuu harjoitukset edelleen. Toistaiseksi pittää kuitenkin keventää muutamien osa-alueiden, ainakin nopeus, loikka- ja voimaharjoitusten, kanssa.

Ja huomenna sit itsenäisyysmaratonille, ja en tosiaan meinannut juosta – toimitsijaksi menen!

Samankaltaiset artikkelit

  • Korvaavia treenejä, kevyttä lenkitystä

    2020-04-23 Aika merkillisiä aikoja elellään ja menee varmaan aika pitkään että tilanteet ja asiat normalisoituvat edes jollain tavalla. Kaikesta huolimatta on pitänyt yrittää treenaillakin. Loukkasin jalkaani tuossa reilu viikko sitten aamulenkillä. Tosi turha kompurointi, astuin tien reunaan ja heitin lipat. Onneksi mitään ei mennyt hajalle. Sen verran loukkasin kuitenkin jalkaani että useamman päivän olen joutunut…

  • Ratakausi käyntiin, hieman jumista vauhtien suhteen

    2023-05-27 Viime viikonloppuna availin ratakautta Leppävirran avoimissa Järvi-Suomen kisoissa 5000 m:llä. Olosuhteet olivat loistavat urheilemiseen. Omalla vedolla testijuoksumaisesti juostuun tulokseen 16.59 en kuitenkaan voi olla mitenkään tyytyväinen. Selvästi kovempaa tulosta odotin harjoitusten perusteella: toisaalta kauden avaus on usein haastava – tässä mielessä tällainen kisailu ja vauhtien testailu toimi harjoituksellisesti hyvin tähän kohtaan. Vielä on kuitenkin…

  • Kuopio Maratonilta vauhtia syksyn treeneihin

    2019-09-10 Treenit on kulkeneet edelleen tässä ihan hyvin ja juoksu tuntuu nyt rullaavan. Välillä on toki pieniä kolotuksia ja jumeja ym. Kuuluu asiaan. Viikonloppuna (7.9.) oli kisana Kuopio Maratonin puolimaraton. Nyt Kuopio Maraton palasi pitkästä aikaa takaisin Rauhalahteen ja reittikin oli monilta osin uusi. Hyvin järjestetty tapahtuma kaikinpuolin ja sattui myös loistava juoksukeli lauantaille. Juoksu…

  • Kevään harjoittelua, kisakausi lähestyy

    2024-04-26 Melko nopeasti pääsin treenailemaan Puolan kisamatkan jälkeen. Takareiden revähdys oli lopulta tosi lievä ja normaalin harjoittelun pystyin aloittamaan noin suurin piirtein reilun viikon kevyemmän jakson jälkeen. Näin kevään aikana olen panostanut normaaliin tyyliin mäkiharjoitteluun, mäkijuoksuihin. Myös RRR:n harjoituksissa mäkiharjoittelu on ollut nyt painopisteenä. Niin omissa kuin RRR:n treeneissä harjoituspaikkana on ollut Puijo, mistä löytyykin…

  • Hyvää uutta vuotta 2020!

    2020-01-02 Suht hyvin onnistunut nyt kilsamäärien lisääminen, ja pitää yrittää pitää hallikauden aikanakin määrät kohtalaisen korkealla. Karttulan uudenvuodenjuoksussakin tuli myös tuossa käytyä. Ihan hyvä oli mättää taas kisaakin. Voitto tuli ja aika 5 km:llä 16.43. Kulku oli suht hyvä ja ihan hyvä testailla välillä vähän vauhteja näinkin, sillä treeneissä harvemmin saa niin hyvin mitattua kuntoa…

  • Ylimenokautta vielä vähän jäljellä

    2019-10-11 Muutama viikko on jo tullut huilailtua kovemmasta harjoittelusta. Tekemistä on kyllä silti riittänyt ihan mukavasti, projekteja jne. Ylimenokausi, eli kisakauden jälkeinen kevyempi jakso, alkaa olemaan nyt siis itellä loppuvaiheessa. Tuli liikuttua ihan hyvin tällä kevyemmälläkin jaksolla. Pääasiassa olen käynyt tällä jaksolla kerran päivässä kevyehköllä juoksulenkillä, välillä reippaampiakin. Lisäksi tein myös muutaman kevyen pyöräilylenkin. Tekisi…