Tehoja ja määrää tasaisesti – vauhdit vielä melko maltillisia

2020-11-20

Pääosin hyvin ja myös hyvillä fiiliksillä on edelleen treenit sujuneet, vaikka aina varmasti voisi tehdä joitain juttuja huolellisemmin / paremmin. Palautuminen on ollut nyt normaalia, vaikkakaan ihan kivuitta en ole harjoitellut. Lähinnä jumeja ja pieniä kolotuksia. Normaalia. Painopisteet ovat olleet maksimikestävyydessä, voimaharjoittelussa, aerobisessa määrässä ja vähän nopeudessa.

Maksimikestävyysvedoissa olen yrittänyt edetä vielä aika maltillisesti, lähinnä adaptoituen kovempiin vauhteihin. Voima- ja nopeustreenien suhteen on jäänyt hyvä fiilis – askel on voimistunut jossakin määrin ja juoksu rullaa jo suht hyvin. Määrää puolestaan ei ole tullut niin paljon kuin pitäisi, tasaisesti kuitenkin. Seuraavaksi ajatuksena olisikin nostaa hieman tuota aerobista määrää, mutta ei liioitellen. Tästä on hyvä jatkaa taas tekemistä.

Ja koronatilanne. Aika huonoltahan tuo tosiaan näyttää – varotoimilla siis edelleen, tarkkana saa olla!

Samankaltaiset artikkelit

  • Treenailua kohti hallikautta

    2019-12-19 Aikalailla kevyemmin on tullut harjoiteltua nyt viime aikoina. Reisikivut on onneksi hellittäneet jo, ja suht koht normaalisti pystyn taas treenailemaan. Treeneissä ajatuksena olisi nyt taas lisätä juoksukilometrien määriä, ainakin aavistuksen verran, monipuolisuutta unohtamatta. Kovina harjoituksina teen aerobisten kilometrien lisäksi viikossa etenkin vauhtikestävyys- tai maksimikestävyysvetoja joko radalla tai ulkona, lihaskestävyys ja/tai perusvoimaharjoittelua ja myös määrällisiä…

  • Paavo Nurmi Marathonin puolimaratonilta suuntaa loppukesän kisoihin

    2023-08-25 Viime viikonloppuna kävin testaamassa kestävyyskuntoani Paavo Nurmi Marathonin puolimaratonilla Turussa. Lauantain sää oli juoksuun todella hyvä: ei liian kuuma, ei sadetta, suht tyyntä. Tapahtumaan osallistui todella hyvin liikkujoita ja katujen varsilla oli muutenkin porukkaa tosi hyvin liikkeellä. Tunnelmallinen ja hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan. Ennakkoon, treenien perusteella, ajattelin juoksevani matkan (21,1 km) noin 1:14 paikkeille,…

  • Harjoittelun käynnistelyä

    2020-10-09 Lyhyen harjoitustauon jälkeen olen aloitellut tässä jo uutta harjoituskautta. Joitakin pieniä muutoksia on tullut treenisuunnitelmiin ja -ohjelmaan, siis aikaisempiin vuosiin verrattuna. Voimaharjoittelua on ajatuksena nyt tehdä hieman enemmän ja selkeämmin painopistein. Maksimivoimaa, perusvoimaa, lihaskestävyyttä jne. Myös nopeuteen ja liikkuvuuteen pitää panostaa tulevan kauden aikana enemmän. Ja loikkaharjoituksiin myös, jos vain jalat kestää. Nyt syksyn…

  • Palauttelua ja valmistautumista maastoihin

    2021-05-07 Viime viikko meni kyllä aikalailla palautellen treenien suhteen. Voi olla että tuli tehtyä tuossa muutamia liian tehokkaita harjoituksia peräkkäin, joutui useamman päivän palauttelemaan. Välillä siis matalatehoisempaa treeniä ja viikko-ohjelman muutos oikeastaan kevyeksi juoksuksi. Hyvä näin, sillä tällä viikolla on ollutkin palautuneempi ja normaalimpi fiilis. Seuraavaksi olisi vuorossa kevään SM-maastot Joensuussa, sunnuntaina, matkana 10 km….

  • Juoksua, hiihtoa – kevyttä määrää

    2021-01-29 Hyvin on juoksukilometriä kertynyt tälle viikolle, pääasiassa nyt sellaista aerobista peruskestävyyttä. Tehotreenit ovat kulkeneet myös ihan kohtalaisen hyvin eikä esimerkiksi palautumisen suhteen ole ollut ongelmia. Pieniä kolotuksia välillä toki. Muutamia kertoja on tullut käytyä myös hiihtämässä. Ihan hyvää vaihtelua kun enimmäkseen treeniohjelma koostuu kuitenkin juoksutreenistä. Seuraavaksi olisi ajatuksena nostaa edelleen määriä. Ei liioitellen vaan…

  • Kestävyys- ja nopeusharjoittelun yhdistelyä

    2023-02-27 Kevättä kohti mentäessä on treenit kulkeneet ihan mukavasti, lähinnä aerobista määrää painottaen. Nopeutta, nopeusvoimaa, maksimivoimaa, nopeus- ja vauhtikestävyyttä on kuulunut myös ohjelmaan. Vauhtikestävyys on kulkenut, voima kehittynyt. Nopeusvoimassa keskeisenä elementtinä on ollut voimaliikkeen jälkeen tehon tuottaminen lajinomaisesti, esimerkiksi loikkana, juoksemalla tai koordinaatioin. Menetelmä on toiminut, vaikka en voi vielä sanoa varmaksi nopeuden kehittymisestä: määrällinenkin…