Tasaista määrää ja laatua, treenit sujuneet ongelmitta

2022-12-02

Peruskuntokautta on jo useampi viikko vierähtänyt tässä ja melko määräpainotteisesti on tullut taottua harjoituksia. Kutakuinkin ohjelman mukaan on viikot taittuneet, ilman isompia ongelmia. Väsymystä toki on välillä ollut ja joidenkin harjoitusten jälkeen enemmän tai vähemmän kipuja. Erityisesti sellaisten treenien jälkeen, joita ei ole pitkään aikaan tehnyt. Palautuminen yleisesti ottaen on ollut kuitenkin ihan normaalia, viikkorytmitykset ovat toimineet: kevyempi viikko on ainakin varmistanut palautumisen.

Nopeuskestävyys ja voima ovat olleet nyt määrällisen harjoittelun lisäksi viikoittain ohjelmassa ja molemmilla osa-alueilla on tapahtunut hyvää etenemistä. Seuraavassa harjoitusjaksossa ajatuksena olisikin säilyttää myös nämä elementit painottaen määräintervalleja ja jossakin määrin maksimivoimaa, johon sisällytetään myös tekniikkaosioita. Jossain vaiheessa pitäisi suorittaa testejäkin, mutta toistaiseksi testaamisella ei ole niin kiire. Katsotaan siis, hyvällä motivaatiolla mennään : )

Samankaltaiset artikkelit

  • Ylimenokausi ja korvaavaa harjoittelua

    2021-09-22 Hieman kevyempänä jaksona mennyt syyskuun viikot treenien suhteen, ylimenokautena. Hyvä kulku ollut edelleen tekemisessä, vaikka juoksu ei ole ollutkaan mahdollista jalan kiputilojen takia. Mennyttä kautta on tullut myös summailtua ja tarkoitus olisi aloitella taas lokakuulta uutta peruskuntokautta, kovempaa treenijaksoa. Juokseminen ei tosin tule vielä lokakuun alulta onnistumaan. Jalan kivut rassaa vieläkin; diagnoosi tähän selvinnee…

  • Kiirettä pitänyt – harjoittelussa ei isompia ongelmia

    2020-12-18 Kiirettä on pitänyt tosiaan. Muutamina päivinä on voinutkin keventää hieman treeneissä, jotta touhu ei menisi väsymyksen puolelle. Kuluva viikko muuttuukin siis harjoituksellisesti enemmän kevyeksi viikoksi. Harjoittelu on edennyt muutoin kyllä ihan hyvin. Aikalailla suunnitelmien mukaisesti. Vauhditkin ovat löytymässä eikä palautumisen suhteen ole ollut suurempia ongelmia. Ensi viikko menee tästä huolimatta todennäköisesti myös kevyenä. Hyvä…

  • Hallikausi pakettiin – EMACI -kisoista hyvä sijoitus maastojuoksussa Puolan Torunissa

    2024-03-27 Czesc! Hallikauteni päättyi sitten osaltani vasemman takareiden kramppaamiseen (ja ehkä lievään revähdykseen) Arena Torunin maalialueella, M40 -sarjan 4 x 200m viestivaihtotilanteessa. Kisojen, EMACI Euroopan masters hallimestaruuskilpailut Torun Puola 2024, viimeisenä päivänä lauantaina (23.3.), juoksin 1500 m:n finaalissa, jossa sijoitukseni oli lopulta vasta 9:s, aika 4.21. Perjantain semifinaaleista selvitin tieni helpohkostikin finaaliin (alkuerän 2/2 toinen…

  • Syksyn harjoittelua

    2020-10-22 Maltillisin kilometrimäärin olen edennyt näin peruskuntokauden alussa. Monipuolisuutta on haettu peruskestävyyslenkkien lisäksi etenkin vauhtileikittely-, vauhtikestävyys- ja määräintervallitreenein. Maksimi- ja perusvoimaa on myös tehty. Muutamia kevyitä loikka- ja hyppyharjoituksia on kuulunut lisäksi ohjelmaan. Toistaiseksi treeniohjelma on toiminut kohtalaisen hyvin: ei pahempia jumeja ainakaan vielä eikä palautumisen kanssa isompia ongelmia. Muutenkin ihan hyvällä fiiliksellä sujunut treenit….

  • Kisakauden alkua – treenit hyvällä mallilla

    2024-05-28 Enemmän voisi ehkä tulla kilometrejä vielä mut aika hyvällä mallilla muilta osin ollut treenit näin kisakauden alussa. SM-maastoissa kävin Kotkassa tämän kuun alussa. Siellä lajina 10 km yleisessä sarjassa ja sijoitus 11. Tasapainoinen ja hyvä juoksu Kotkassa, vaikka varmasti parannettavan varaa löytyi. Mietin olisinko ehkä voinut aloittaa aavistuksen hitaampaa jotta lopussa olisi ollut enemmän…

  • Juoksua, hiihtoa – kevyttä määrää

    2021-01-29 Hyvin on juoksukilometriä kertynyt tälle viikolle, pääasiassa nyt sellaista aerobista peruskestävyyttä. Tehotreenit ovat kulkeneet myös ihan kohtalaisen hyvin eikä esimerkiksi palautumisen suhteen ole ollut ongelmia. Pieniä kolotuksia välillä toki. Muutamia kertoja on tullut käytyä myös hiihtämässä. Ihan hyvää vaihtelua kun enimmäkseen treeniohjelma koostuu kuitenkin juoksutreenistä. Seuraavaksi olisi ajatuksena nostaa edelleen määriä. Ei liioitellen vaan…