Hallikausi pakettiin – EMACI -kisoista hyvä sijoitus maastojuoksussa Puolan Torunissa

2024-03-27

Czesc! Hallikauteni päättyi sitten osaltani vasemman takareiden kramppaamiseen (ja ehkä lievään revähdykseen) Arena Torunin maalialueella, M40 -sarjan 4 x 200m viestivaihtotilanteessa. Kisojen, EMACI Euroopan masters hallimestaruuskilpailut Torun Puola 2024, viimeisenä päivänä lauantaina (23.3.), juoksin 1500 m:n finaalissa, jossa sijoitukseni oli lopulta vasta 9:s, aika 4.21. Perjantain semifinaaleista selvitin tieni helpohkostikin finaaliin (alkuerän 2/2 toinen ajalla 4.20), mutta finaalipäivänä iskukyky oli jo hieman kadoksissa. Finaalissa juoksin ehkä hieman hölmösti taktisesti matkan aikana; liikaa ulkoradalla ja liian nykivästi. Kisan loppuvaiheessa ei kirivaihteita siis enää löytynyt ja ukkoja tuli useampikin ohi viimeisellä kierroksella. Voi olla että viikon aikana useampi kisastartti vei myös osaltaan 1500 m:lle tarvittavaa kiriherkkyyttä. Voiton kisassa korjasi Espanjan Pablo Caballero Munoz ajalla 4.12. Muutama tunti kisan jälkeen oli vuorossa sitten viestijuoksua M40 4 x 200 m. Kisaan starttasi neljä joukkuetta: Puola, Saksa, Iso-Britannia ja Suomi. Kovaa mentiin heti alusta ja hyvin olimme (Suomen joukkue M40 4 x 200 m: Petri Tauriainen, Oki Vuonoranta, minä ja Jouko Juntunen) mukana kisassa aina kolmanteen osuuteen saakka, jossa sitten kävi niin kuin kävi. Takareiteni kramppasi vaihtotilanteessa. En ollut ehkä palautunut kunnolla 1500 m:n juoksusta, toisaalta vaihtotilanteessa tuli äkkinäistä sivuttaisliikkettä kun yksi britannialaisista juoksijoista oli heti edessäni kun starttasin matkaan. Starttasin tietenkin tällaiseen sprinttimatkaan täysillä ja väistöliikkeen jälkeen takareisi nappasi kramppiin. Välitön keskeytys ja ensiavuksi järjestäjiltä hieman kylmäsuihketta. Aika nopeasti olin tolpillani brittijuoksijan avustamana. Kisa keskeytyi siis Suomen joukkueelta tämän viestin osalta, voittoon kiisi Puola, toisena oli Saksa ja kolmantena Iso-Britannia.

Arena Torun. Kuva: Väinö Klemola.
M40 3000 m. Kuva: Harri Silkosuo.

Kisaviikon aloitin jo sunnuntaina (17.3.) M40 -sarjan 3000m:llä. Kisa juostiin kahdessa erässä ja juoksin toisessa erässä, jossa oli kauden paras -aikojen (SB, QP) perusteella hieman ykköserää kovempaa juosseet. Ykköserässäkin tosin juostiin niin kovaa että erän voittaja, Albanian Bledar Mesi, sijoittui lopputuloksissa viidenneksi. Mesi oli muuten 1500 m:llä hopealla juosten ennätyksensä – hyvin oli ajoittanut kuntonsa! Oma juoksuni oli tasaisen matkajuminen, toinen tonni etenkin, lopussa ihan ok juoksua. Sijoitus 7:s ja lopputuloksissa 8:s. Aikaan olin ihan tyytyväinen: 9.23 ja osia. Voiton vei Italian Antonino Liuzzo ajalla 8.56. Tiistaina vuorossa oli maastojuoksu 8 km, Non-Stadia -laji. Kisa juostiin Arenan viereisessä Rudelka -puistossa 2 km kierroksin. Rata oli mielestäni juostava ja hyvä maastojuoksukisaan. Mäkiä oli melko paljon; tietyiltä osin suht vaikeastikin edettäviä kohtia, mutta ihan maastojuoksuun kuuluvia reittiratkaisuja. Hyvin kulki. Juoksin lähinnä sijoilla 6-5, josta kahden viimeisen kierroksen aikana paransin sijoitustani neljänneksi. Kolmantena juossut Saksan Christian Wiese, 3000 m:n hopeamitalisti, oli välillä melko lähelläkin, mutta kuitenkin niin kaukana. Maalissa ero oli vain 6 sekuntia saksalaiseen, sijoitukseni neljäs ajalla 27.19, Wiese kolmas ja Puolaan kisassa kaksoisvoitto: ykkösenä maalissa Mariusz Gizynski ja hopealle Makos Kamil. Kisaan starttasi 30 juoksijaa.

M40 8 km maastojuoksu.
Kuva: Harri Silkosuo.

Hieno kisaviikko kaiken kaikkiaan. Olin kisoissa SAUL:n yhteismatkalla; parasta viikossa oli varmastikin tutustuminen uusiin ihmisiin, kisojen hyvä yleistunnelma, kansainvälisyys ja monella tavalla sykähdyttävät kisakokemukset. Suomen joukkueen henki oli kerrassaan loistava. Suomi kahmi myös todella hyvän mitalipotin kisoista (Suomen sjoitus 9:s; yhteensä 34 maata mitalitilastossa). Puola ja Saksa olivat selviä kisojen tilastokärkiä mitalitilastossa.

Varsin vähän ehdin käymään erillisiä turistikierroksia tai vastaavaa matkan aikana. Torunin vanhassa kaupungissa kävimme viimeisenä iltana Suomi-illan merkeissä, oli kyllä kivaa hyvässä seurassa; muilta osin kaupunkiin tutustumiseni oli suht vähäistä, lähinnä muutamissa puistoissa verkkailua jne. Hektisen kisaviikon ja tiiviihkön aikataulun puitteissa hallin ja hotellin välinen reitti tulikin sitävastoin tutummaksi – luonnollisesti myös hieno kisa-alue. Niin, ja on kyllä hieno halli tämä Arena Torun, monessa suhteessa; järjestelyt pelasivat myös viimeisen päälle hyvin. Vaativat kisat varmasti järjestelyjen puolesta kun ottaa huomioon lajien, ikäsarjojen ja osallistujien määrän; hallikilpailujenhan lisäksi kisoja käytiin melkoisen paljon myös hallin ulkopuolella ns. Non-stadia -lajeina: maraton, maastojuoksut, kävelyt (lyhyemmät kävelyt myös sisällä) ja heitot (vain kuulantyöntö hallissa). Paljon settiä yhteen viikkoon!

Hienoja kokemuksia siis ja aina hämmästyttäviä suorituksia; kovaa liikutaan kyllä eri ikäsarjoissa. Hienoja ja hyvätunnelmaisia kisoja! Nyt pidän hieman kevyempää harjoittelussa, jotta takareisi palautuu kunnolla (onneksi ei mennyt pahemmin hajalle mitään jalassa) ja sitten taas treeniä kevään ja kesän kisoja kohti!

European Masters Athletics Championships Indoor – Torun 2024

EMACI 2024 TORUN 2024 – Tulokset linkistä

Samankaltaiset artikkelit

  • Kevään harjoittelua, kisakausi lähestyy

    2024-04-26 Melko nopeasti pääsin treenailemaan Puolan kisamatkan jälkeen. Takareiden revähdys oli lopulta tosi lievä ja normaalin harjoittelun pystyin aloittamaan noin suurin piirtein reilun viikon kevyemmän jakson jälkeen. Näin kevään aikana olen panostanut normaaliin tyyliin mäkiharjoitteluun, mäkijuoksuihin. Myös RRR:n harjoituksissa mäkiharjoittelu on ollut nyt painopisteenä. Niin omissa kuin RRR:n treeneissä harjoituspaikkana on ollut Puijo, mistä löytyykin…

  • Harjoituskauden alkua

    2022-11-08 Harjoituskausi tosiaan lähtenyt käyntiin jo tässä. Kevyellä viikolla aloitin harjoittelun ja nyt toinen kova viikko menossa. Tasaisesti määrää, määräintervalleja, submaksimaalista nopeuskestävyyttä ja vauhtikestävyyttä. Myös voimaa ja kuntopiirejä on ohjelmassa. Nämä siis oikeastaan harjoitusalueina, joilla olisi tarkoitus takoa nyt marraskuun läpi; osin myös kyllä joulukuukin. Tällä hetkellä ainakin hyvä fiilis tekemisen suhteen, mikä johtunee varmaan…

  • Yrityksen käynnistelyä ja kisailua

    Vähitellen nämä sivut on tässä rakentuneet ja nyt ajattelinkin kirjoitella jotain tänne blogiin tilanteistani. Sivusto ei siis ole mitenkään valmis eikä oikeastaan tarvitse ollakaan. Facebookiin tuli väännettyä myös tuossa nuo yrityksen Facebook -sivut, ja niitä voi siis käydä tsekkaamassa (ja tykkäämässä : ) osoitteessa: https://www.facebook.com/vainoklemoladesign/Kaikkea säätämistä on siis riittänyt hyvin yrityksen asioissa yleensä ja toiminnan…

  • Kevään mäkijuoksukausi avattu

    2020-03-25 Ekat kevään mäkijuoksutreenit juoksin alkuviikosta ja nyt olisi tarkoitus ainakin kerran viikossa hakea kestovoimaa mäestä. Melkeinpä kaikki muutkin treenit olen juossut luonnollisesti nyt ulkona, koska kaikki kaupungin sisäliikuntapaikat ovat toistaiseksi suljettuina koronavirusepidemiasta johtuen. Ihan hyvä että laitetaan rajoituksia tässä tilanteessa. Ja nyt kannattaakin myös noudattaa rajoituksia ja ohjeistuksia, jotta tilanne normalisoituisi mahdollisimman nopeasti ja…

  • SAUL:n SM-kisoissa esteissä – nyt palauttelua

    2020-09-14 Viikonloppuna kilpailin Jyväskylässä SAUL:n SM-kisoissa. Ainoaksi startiksi tällä kertaa jäi 3000 m esteet (M35); jouduin jättämään välistä muut startit, 800 m ja 10000 m, esteissä sattuneen pienen vamman takia. Onneksi vamma ei ole kovinkaan paha, mutta toki tarkkana pitää olla nyt ettei pahemmaksi mene. Valitettava juttu siis etten pystynyt starttaamaan muihin lajeihin kuin esteisiin,…

  • Pakkasviikko – vähän kevyempää treeniviikkoa

    2021-01-15 Kyllähän se vain niin on että näin kovat pakkaset, ainakin mitä nyt tällä viikolla on ollut, ovat vaikuttaneet treenaamiseen. Lähinnä vakiolenkkien pituuksia oon joutunut tällä viikolla lyhentämään, jonkin verran ainakin. Niin, tokihan sitä aina korvaavia treenejä voisi tehdä. Muutamia on tehtykin. Tästä huolimatta määrät jää vähän ennakkosuunnitelmista, mikä voi olla toisaalta ihan hyväkin. Palautumisen…