Kevään mäkijuoksuja ja määräharjoittelua

2021-03-26

Tuli avattua tuossa jo kevään mäkijuoksukauttakin eli ensimmäiset mäkivetoharjoitukset kevääseen on jo tehtynä. Harjoituksen painotus oli tällä kertaa nopeus ja nopeuskestävyydessä, lyhyitä 150 metrisiä yhteensä 12 kertaa ylämäkeen juostuna. Hyvin kulki kyllä ja ajatuksena olisikin tässä kevään mittaan tehdä tämän tyyppisiä treenejä vähintään kerran viikossa. Vetomatkojen pituuksissa ja toistojen määrissä tulee tosin vaihteluja. Yksi painopistealueista siis kuitenkin mäkijuoksuissa.

Muuten treenailut ovat menneetkin enemmän määräpainotteisemmin, aerobista määrää juosten ja hiihtäen. Vauhtikestävyyslenkit on kulkenut myös suht hyvin. Tästä jatketaan tekemistä, määrää vielä jonkin aikaa painottaen.

Hyvä olisi jossain välissä kevään mittaan testata vauhteja myös kisoissakin, mutta saa nähdä milloin se on ylipäätään mahdollista. Kisakalenteria kun katsoo niin aika paljon kisoja on peruttu tai siirretty keväältä koronatilanteen takia. Näinhän se pitää ollakin tässä tilanteessa, sillä onhan koronatilanne mennyt jo melko pitkään vaan huonommaksi. Toivotaan siis että kesää kohti tilanne alkaisi normalisoitumaan!

Samankaltaiset artikkelit

  • Treenailua kohti hallikautta

    2019-12-19 Aikalailla kevyemmin on tullut harjoiteltua nyt viime aikoina. Reisikivut on onneksi hellittäneet jo, ja suht koht normaalisti pystyn taas treenailemaan. Treeneissä ajatuksena olisi nyt taas lisätä juoksukilometrien määriä, ainakin aavistuksen verran, monipuolisuutta unohtamatta. Kovina harjoituksina teen aerobisten kilometrien lisäksi viikossa etenkin vauhtikestävyys- tai maksimikestävyysvetoja joko radalla tai ulkona, lihaskestävyys ja/tai perusvoimaharjoittelua ja myös määrällisiä…

  • SAUL:n kisoista molemmilta matkoilta mestaruudet – nyt treeniä loppukesän kisoihin

    2021-08-06 Viikonloppuna tuli käytyä tosiaan Mikkelissä, SAUL:n (Suomen Aikuisurheiluliiton) SM-kisoissa. Hyvin oli kisat kyllä järjestetty ja muutenkin hyvä tunnelma. Kisamatkoinani lauantaina oli 800 m ja sunnuntaille sit 10000 m. Sarja M35. Molemmilta matkoilta tuli mestaruudet siis tässä sarjassa M35. Tosin 800 m:n juoksuun en järin tyytyväinen voinut olla, kun aika jäi melko vaatimattomaksi 2.06. Taso…

  • Yrityksen käynnistelyä ja kisailua

    Vähitellen nämä sivut on tässä rakentuneet ja nyt ajattelinkin kirjoitella jotain tänne blogiin tilanteistani. Sivusto ei siis ole mitenkään valmis eikä oikeastaan tarvitse ollakaan. Facebookiin tuli väännettyä myös tuossa nuo yrityksen Facebook -sivut, ja niitä voi siis käydä tsekkaamassa (ja tykkäämässä : ) osoitteessa: https://www.facebook.com/vainoklemoladesign/Kaikkea säätämistä on siis riittänyt hyvin yrityksen asioissa yleensä ja toiminnan…

  • Treeneissä kulkee, kisoissa vielä jumista

    2022-06-29 Ei kulkenut 3000 m:ä niin kuin olin ennakkoon ajatellut Keuruun Juhannuskisoissa. Tavoitteena oli juosta lähelle 9 minuuttia, mutta tällä kertaa aikani jäi vaatimattomaan aikaan 9.28. Sijoitukseni kisassa 5:s. Kisan alku meni kyllä ihan hyvin, toinen tonni lässähti jokseenkin, viimeisillä kierroksilla taas juoksu alkoi sujumaan paremmin. Eipä se aina tosiaan kulje. Treeneihinkin suhteutettuna melko vaisusti…

  • Korvaavia treenejä

    2021-10-15 Jalan diagnoosissa kestääkin nyt hieman oletettua pidempään vaikka vamman laatu ei liene kovinkaan vakava. Lähiaikoina kuitenkin selvinnee tarkempi diagnoosi ja samalla myös jatkotoimenpiteet. No, hyvä kuitenkin että korvaavaa treeniä pystyy puskemaan joten sillä mennään. Pyöräilyä, kuntopiiriä, kävelyä jne. Hieman kyllä puuduttavaa mutta minkäs voit. Saa nähdä siis milloin voi juosta ja treenata normaalisti. Katsotaan.

  • Tehopainotteista treenailua ja nopeuden hakemista

    2021-04-23 Hieman on nyt määrien suhteen tullut laskua, mutta ei kovinkaan paljoa. Teholliset treenit ovat liikahtaneet ihan hyvin. Väsymystä on ollut myös jonkin verran, mutta ei häiritsevästi. Tehojen noustessa väsymystilat ovat tuntuneet oikeastaan suht normaaleilta. Vaikea sanoa. Pian olisi suunnitelmissa avata jossainpäin kevään kisakauttakin, pittää katsoa missä olisi hyvä. Mäkivetoja on ollut edelleen ohjelmassa ja…